Heippa, olen Polina Khanteeva

Valokuvia, joissa saa olla oma itsensä.
Olenko sinun valokuvaajasi? ❤️
Matkani valokuvauksen maailmaan alkoi yli kymmenen vuotta sitten, kun aloin tutkia sen syvempää merkitystä työn ohella.
Valokuvaus on kulkenut henkisen kasvuni rinnalla – se ei ole vain työ, vaan tapa kokea ja jakaa rakkautta. Se on osa elämää, joka kulkee kanssasi ja jää muistoksi.
Olen saanut ikuistaa monenlaisia tarinoita: häitä, perhesessioita, yksilökuvia ja parikuvia. Jokaisessa kohtaamisessa pyrin luomaan tilan, jossa voit olla täysin oma itsesi ja nauttia hetkestä. Uskon, että paras taide syntyy silloin, kun sydän on mukana.
Valokuvaus on auttanut minuakin ymmärtämään itseäni – löytämään uusia puolia elämästä ja pysähtymään sen äärelle.Haluan jakaa tuon matkan myös sinun kanssasi.
Uskon elämään ja syviin, aitoihin yhteyksiin. Puhun totta, pidän sanani ja kuljen lämpimästi kohti itseäni ja muita ihmisiä. Uskon, että olin kissa edellisessä elämässä. Rakastan leikkiä – ja olla vähän hömppä silloin tällöin.
Teen töitä kuin todella tarkoittaisin sitä.
Tanssin kuin todella tarkoittaisin sitä.
Rakastan (niinku oikeesti).
Taltioin rakkautta. Taltioin sinut.
Voit luottaa minuun – ota yhteyttä. Olen täällä sinua varten.
Rakkaudella,
Polina

Minun arvot



Työskentelytapani
USKON, ETTÄ JOKAINEN IHMINEN ANSAITSEE TULLA nähdyksi, kuulluksi ja.. KUVATUiKSI.

Yhdessä luomme taikaa.
Odotan innolla, että pääsen kohtaamaan sinut tällä kauniilla matkalla.
Kuvaustilanteessa ei tarvitse tietää, mitä tehdä – eikä esittää mitään.
Sinun ei tarvitse olla “valokuvauksellinen”.
Riittää, että olet Sinä.
Luon kuvaukseen tilan, jossa on helppo hengittää.
Olen lempeä ja rauhallinen ohjaaja – en käske, vaan kuljen mukana. Eläydyn hetkeen kanssasi, olen sinulle läsnä.
Joskus puhutaan, joskus ollaan hiljaa. Kaikki käy.
Kuvaushetki ei ole suoritus, vaan yhteinen pieni matkamme.
Työskentelyni on intuitiivista ja hetkessä elävää.
En tavoittele täydellisiä poseerauksia - tavoittelen tunnetta. Tärkeintä on, että sinulla on hyvä olla.
Silloin syntyy kuvia, joissa on rehellistä kauneutta – ja pala Sinua.
Mitä Minä kuvaan
Tämä on sinulle, joka haluat tulla nähdyksi.
Et ehkä halua poseerata – et ehkä ole koskaan pitänyt itsestäsi kuvissa. Se on ihan ok.
Minä näen sinut lempeästi ja arvostaen, ilman kiirettä tai odotuksia.
Kuvaushetki rakentuu sinun rytmisi mukaan.
Voit olla rauhallinen, leikkisä, syvällinen tai etsivä.
Ei tarvitse tietää, miten olla – riittää, että olet.
Minä johdattelen tarvittaessa, mutta seuraan herkästi sinun olemistasi.
Tämä voi olla enemmän kuin kuva.
Kuvauksesta voi tulla pieni pysähdys, lempeä käänne omassa tarinassasi.
Ehkä kuva ei sellaisenaan muuta mitään, mutta se saa sinut muistamaan, kuka olet.
Hetki vain teille kahdelle.
Parikuvaus ei vaadi erityistä syytä – riittää, että olette yhdessä.
Se voi olla pieni pysähdys arjen keskellä tai osa jotain isompaa.
Tärkeintä on, että se on teidän.
Rakkaus näkyy pienissä asioissa.
Kuvaushetki voi olla rauhallinen kävely, halaus kotona tai yhteinen nauru.
Minä tallennan sen, mitä on juuri nyt – aidosti, lempeästi ja kiireettä.
Kuvat, joista tunnistatte toisianne.
Ohjaan kevyesti, mutta annan tilaa.
Teidän ei tarvitse tietää mitä tehdä – olette vain yhdessä, ja se riittää.
Tavoitteeni on, että kuvista näkyy se, mikä tuntuu hyvältä.
Rakkaus näkyväksi
Häissä on jotakin sanoinkuvaamattoman kaunista.
Kaksi ihmistä, yksi katse – ja kokonainen tarina, joka ansaitsee tulla nähdyksi.
Lempeä läsnäolo
Kuvaan häitä lempeällä, dokumentaarisella otteella.
Tallennan tunnelmat, kosketukset ja yksityiskohdat, jotka muuten jäisivät vain muistoiksi tai jäävät muuten huomaamatta kokonaan.
Klassista ja modernia
Seuraan hääkuvauksen visuaalisia trendejä ja yhdistän klassisen kauneuden moderniin herkkyyteen.
Lopputulos on eheä ja tyylikäs kokonaisuus, joka näyttää teiltä – juuri teiltä.
Oma hetkenne, oma tyyli
Saat olla oma itsesi. Minä kuljen mukana hiljaa, tarkkana ja sydän auki. Olitpa sitten järjestämässä pientä, intiimiä hetkeä kahden kesken tai isompaa juhlaa – minä olen siinä mukana, aidosti ja hellästi.

Lehtijulkaisut
Valokuviani on julkaistu useissa maailman muoti- ja lifestyle-lehdissä.
Joskus kuvasta tulee jotain, joka puhuttelee laajemmin.
Se on aina ilahduttavaa – mutta tärkeintä on, että kuva koskettaa juuri sinua.
the hunter
march 2024
Lightwork
June 2023
 
L'attirance magazine, march 2024
FIGGI MAGAZINE - PORTRAIT
JUNE (Vol 455)
 
Swanky Mag Men's edition
March 2024
 
Beautica
June 2023
marika
april 2024
Kamera näkee sen, mitä katse ohittaa.
Suositukset
Mukana seuraavilla alustoilla
Kaikki mitä olet halunnut tietää minusta
Kuinka kauan olet tehnyt valokuvausta?
Heräsin valokuvaukseen noin 11 vuotta sitten, oikean kysymyksen ansiosta oikeaan aikaan.
Olen tehnyt sitä oikeasti – noin 7 vuoden ajan. Alku oli hidas. Ei ole helppoa rakentaa jotain suurta ja uutta, kun perheessä on pieni vauva. Mutta nyt olen kokopäiväinen valokuvaaja ja teen sitä, mitä todella rakastan!
Onko tyylisi muuttunut ajan myötä?
Voi kyllä! Me kaikki aloitamme perusteista, opettelemme tekniikoita ja etsimme sitä erityistä jotakin. Sitä suurempaa Miksi ja Mitä.
Opettelin joskus aikanaan kuinka asettaa asiakkaani kuvaan, mihin laittaa kädet, miten kääntää pään. Vuosin varrella tulin syvempään ymmärrykseen siitä, miltä se oikeasti tuntuu olla kameran edessä ja kuinka voin auttaa Sinua rentoutumaan, olemaan luonnollisesti Sinä ja näyttämään todellista kauneuttasi - ilman haastavia ja tyhmältä tuntuvia poseerauksia.
Myös valokuvien muokkaustyylini on muuttunut paljon näiden vuosien aikana. Kokeilin erilaisia vaihtoehtoja ja lopulta olen päätynyt elokuvamaisen ja tunnelmallisen lookkiin. Rakastan sitä.
Minkälaista valokuvauskalustoa käytät?
Minulla on kaksi Sony A7iii -kameraa ja erilaisia objektiiveja: Sony 35mm f1.4, Sony 85mm f1.8, Sony 55mm f1.8 ja Tamron 24-75mm f2.8. Godox salamat.
Lisäksi käytän erilaisia kristalleja kivojen valo-effektien saamiseksi.
Mitä kieliä puhut?
Minun äidinkieleni on venäjä. Olen asunut Suomessa yli 21 vuotta, joten suomi on nykyään toinen kieleni jota puhutaan kotonakin päivittäin. Puhun sujuvasti englantia toki myös. Vähän espanjaa on tarttunut mukaan yliopisto-opinnoista ja tanssimusiikista.
Onko sinulla muita ammatteja?
Kyllä! Valmistuin maisteriksi vuonna 2013 Helsingin yliopistosta, venäjän kielen ja kirjallisuus pääaineesta.
Minulla on myös tutkinto ja pitkä asiakaspalvelukokemus matkailualalta.
Mitä harrastat?
Tanssi! Olet jo varmasti huomannut rakkauteni bachataan, jos seuraat minua Instagramissa. Tänä vuonna se on jäänyt hieman sivuun mutta tanssitaan me mieheni kanssa kotonakin :)
Tanssi ei ole pelkkä harrastus. Se on elämäntapa. Se on tapa rentoutua, ladata akkuja, rauhoittua. Rakastan tanssimista. Se on iso osa minua.
Tänä vuonna aloitin West Coast Swing tanssin uutena lajina.
Oletko henkinen?
Et löydä minua piireistä tai kaakaoseremonioista, vaikka kunnioitankin hengellisen työn monimuotoisuutta. Kuitenkin työskentelen jatkuvasti itseni kanssa. Menevä syvemmälle itseeni, ja tietysti tämä kulkee käsi kädessä kaiken sen kanssa, mikä liittyy työhöni ja elämääni yleisesti.
Oletko valmis varaamaan valokuvauksen vai onko sinulla kysymyksiä?
Vastaan viesteihin yleensä 1–2 arkipäivän sisällä. Odotan innollani kuulevani sinusta!